Menu Close

Nainen polun takana

Kirjoittaminen on merkinnyt minulle aina paljon. Sen avulla olen pohtinut elämääni: käsitellyt menneitä tapahtumia, pohdiskellut tämän hetken tilannetta ja tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia. Kirjoittaminen on mielestäni oivallinen työkalu moneen tarkoitukseen – sitä on vain rohkaistuttava käyttämään.

Kirjoittaminen oli aluksi minulle vain itsetutkiskelua ja asioiden jäsentämistä. Vuonna 2012 hain kirjoittamisen opintoihin Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Halusin vinkkejä ja ideoita siihen, mitä ja miten voisin kirjoittaa enemmän ja monipuolisemmin. Hakupapereita täyttäessäni en tiennyt, että koulutukseen pääseminen muuttaisi elämäni.

Jo opintojen alussa ymmärsin, miten omaelämäkerrallinen kirjoittaminen vaikuttaa hyvinvointiin ja auttaa näkemään asioita uudella tavalla. Se oivallus iski sellaisella voimalla, että tiesin elämäni ottavan uuden suunnan. Tiesin, että haluan tehdä sellaista työtä, jossa voin hyödyntää kirjoittamista elämänhallinnan ja erilaisten asioiden käsittelyssä. Kaikki opintoni siitä oivalluksesta eteenpäin keskittyivät yhteen näkökulmaan: miten voisin tarjota asiakkailleni mahtavia kokemuksia ja elämyksiä kirjoittamista apuna käyttäen?

Polkuni on tällä hetkellä inspiroivassa vaiheessa. Tarjoan omaelämäkerrallisia kirjoitusryhmiä, itsensä tutkiskelua kirjoittamisen avulla sekä yrityspuolella muutostilanteiden kohtaamisia kirjoittamista hyödyntäen.

Olet lämpimästi tervetullut asiakkaakseni!

Koulutukseni

Ammatillinen opettajankoulutus 2019 ->
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Luontoyhteysmenetelmät opetus- ja ohjaustyössä 2019,
Jyväskylän Kesäyliopisto

Aikuiskasvatustieteen perusopinnot 2019,
Jyväskylän avoin yliopisto

Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvun menetelmänä 2018,
Tampereen Kesäyliopisto

Kirjoittamisen perus- ja aineopintoja 2013 – 2016,
Jyväskylän avoin yliopisto

Kielenhuollon kurssi 2010,
Jyväskylän avoin yliopisto

Tradenomi 2005,
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu